tiistai 24. huhtikuuta 2012

Au revoir Skema!

Last-minute cramming
Ja niinpä vaan tuli eteen se päivä kun viimeiset tentit on tehty eikä tarvitse enää viettää yhtään hetkeä tenttikirjojen tai luentokalvojen parissa. Viime viikolla meinasi epätoivo iskeä kun edessä oli 8 tentin putki, 2 keskiviikkona, 2 torstaina, 2 perjantaina ja eilen viimeiset 2. Hengissä kuitenkin selvittiin, eilen  klo 14:04 palautin viimeisen tenttipaperin ja se oli sitten siinä tämän kevään ja Skeman osalta. Nyt olisi vielä vajaa pari viikkoa aikaa rentoutua kunnolla ja nauttia rantakeleistä. Huomenna lähdemme katsastamaan Barcelonan Annin ja Erikan kanssa ja takaisin Ranskaan palaamme sopivasti maanantai illaksi juhlimaan Vappua :) 

Maalis-huhtikuun vaihteen kotivisiittini jälkeen aika on kulunut ihan käsittämättömän nopeasti, jopa nopeammin kuin ensimmäiset pari kuukautta, kun jo silloinkin tuntui aika kiitävän hurjaa vauhtia. Tällä hetkellä täällä vallitsekin aika ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta on tietysti ihanaa palata kotiin oman arjen pariin ja tuttujen ihmisten joukkoon. Välillä on koti-ikävä iskenyt aika pahastikkin ja on tuntunut siltä että kotiin voisi jo palata. Vasta nyt ihan viime metreillä alkaa huomaamaan kuinka paljon nämä kuukaudet täällä ovat muuttaneet asioita ja lähdön hetki tuntuu hetki hetkeltä yhä vaikeammalta. 

Ensimmäisen kerran tämän yhteisen ajan loppu iski oikein kunnolla vasten kasvoja kun vietimme ensimmäisenä tämän paikan jättäneen Michalin läksiäisiä viime perjantaina.  Ilta oli ihan huippukiva ja meillä oli normaalin porukkamme lisäksi mukana myös sekä Annin että Jennin kaksi kaveria koti-Suomesta. Ilta alkoi Johanneksen ja Martinin luota, josta jatkoimme Juan-Les-Pinsiin kohti Le Village klubia. 

Martin, Jenni, Emmina, Emmi, Nora, Josefine, Laura, Michal, Riina, Anni, Noora, Erika, Johannes.
Precious moments.
Tämän neljä kuukautta olemme viettäneet niin tiiviisti oman kaveriporukkamme kesken, että nyt tuntuu lähestulkoon siltä kuin perhe hajoaisi. Se elämä joka tänne niin nopeasti muodostui ja jota olemme täällä yhdessä eläneet ei ole enää monen päivän päässä tämän loppumisesta. Tänä aikana on tapahtunut paljon asioita meille kaikille, niin iloisia kuin surullisia. Monet itkut on itketty yhdessä ja välillä taas naurettu mahat kippurassa niin ettei loppua ole meinannut tulla millään. Loputtoman pitkiltä tuntuvia koulupäiviä, niiden päälle viinilasillisia pitkän kaavan mukaan. Aamun puolelle kääntyneitä illanistujaisia, monen monia matkoja täynnä unohtumattomia kokemuksia. Mitä tahansa tältä keväältä odotinkaan, niin kaikki odotukset ovat ylittyneet moneen kertaan. Koululla puhuttiin ennen vaihtoonlähtöä kotiinpaluun jälkeisestä shokista. Silloin koko ajatus lähinnä nauratti - miten nyt muka kotiinpaluu tuttuun ympäristöön ja omaan elämään voi olla shokki? No, nyt ymmärrän ihan täysin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

One day in Paris

Viime viikonloppuna kävin extempore pikavisiitillä koti-Suomessa. Päätös kotiin lähtemisestä syntyi vain kaksi päivää ennen lähtöä, olin hieman stressaantunut kesän työkuvioista ja tuntui että vaikka puhelimet ja sähköpostit toimivat tänä päivänä ihan mainiosti kommunikoinnin välineinä, oli hoidettavana silti muutamia käytännön asioita joiden selvittäminen kotona paikan päällä sujuisi noin tuhat kertaa helpommin. Kun onnistuin vielä bongaamaan Air Francen suhteellisen edulliset lentoliput keskiviikosta maanantaihin, ei siinä sen kummempaa miettimistä ollut. Keskiviikko aamuna lähdin matkaan Antibesista 7 jälkeen aamulla ja HKI-Vantalle laskeuduin hieman ennen puoltayötä. Siellä olivatkin odottamassa samaiset ihanaiset ystäväni jotka kolme kuukautta sitten lentokentällä hyvästelin <3 Viikonloppu kului ihan käsittämättömän nopeasti paikasta toiseen lentäessä, kavereita tavatessa ja asioita hoidellessa. Työasiat järjestyivät parhaalla mahdollisella tavalla, sain nauttia kotimaan  herkuista ja saunasta sekä vietettyä laatuaikaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa. Enpä siis olisi voinut enempää olla tyytyväinen Suomi-visiittiini :)

Aikaisin maanantai-aamuna olikin aika pakata taas laukut autoon ja suunnata kohti lentokenttää. Matka takaisin Ranskanmaalle kulki samaa reittiä kuin Suomeen päin tullessani, Helsinki - Pariisi - Nizza. Tällä kertaa edessä oli Pariisissa yli 12 tunnin välilasku, joten ajattelin käyttää sen tehokkaasti hyväkseni kaupungilla kierrellen. Lentoni laskeutui Pariisin Charles de Gaullelle n. 10.00 aamulla ja sieltä jatkoin RER B junalla kohti keskustaa.

Station Châtelet-Les Halles
Gare du Nord
Suomeen päin tullessani toin matkalaukullisen paksumpia vaatteita ja muuta ylimääräistä tavaraa pois saadakseni hieman vähennettyä lopullisen kotiinpaluun tavaramäärää. Mukaan Suomesta ajattlelin napata korkeintaan muutaman kevyen kesäpaidan ja mekon.. Nooh, en oikein tiedä mitä tälle kerrassan hienolle ajatukselle tapahtui, mutta kotiin tullessani matkalaukkuni painoi 22 kg - takaisin Ranskaan lähtiessä 28 kg... Se siitä käytännöllisyydestä :D No, voin kertoa että sen 28 kilon laukun raahaaminen paikasta toiseen ei todellakaan ollut mikään mieltä ylentävä kokemus. Olin etukäteen suunnitellut että jätän laukun säilöön Châtelet-Les Halles asemalle, joka sijaitsee lähellä hyvällä paikalla lähellä nähtävyyksiä ja ostoskatuja. Se sijaitsee myös Orlyn lentokentälle kulkevan junan reitillä, josta lentoni Nizzaan lähtisi myöhemmin illalla. Sain laukun raahattua ylös alas portaita (hissit eivät tietenkään olleet toiminnassa) ja löysin infotiskin josta lähdin selvittämään laukkusäilytys paikkaa. Aika nopeasti kävikin selväksi, ettei Châtelet-Les Hallesissa ollutkaan minkäänlaista paikkaa matkatavaroiden säilytykseen. Lähimmät asemat joilta sellainen löytyi olivat Gare du Nord ja Gare de Lyon. Koska ainoastaan Nordilta kulki junareitti Orlyyn oli se ainoa vaihtoehto laukun säilytykselle. Siispä takaisin junaan ja kohti Nordia. Siellä vierähtikin reilu tunti, jonka aikana meinasi jo usko loppua että koko laukkusäilytystä löytyisi sieltäkään. Lopulta 4 kerran ohjeiden kysymisen jälkeen (kolmen ensimmäisen ihmisen neuvot johtivat kulkemaan asemaa ympäri kerroksesta toiseen, ilmeisesti laukkusäilytyspaikka on joskus sijainnut toisella puolella asemaa) löysin kyseisen paikan. Vinkkinä matkanvarelle, jos jollakin ikinä tulee tarvetta matkatavarasäilytykselle Gare du Nordilla, se löytyy helpoiten menemällä ylimmälle tasolle josta lähtevät kaikki Eurostar, Thalys ja TGV junat. Sieltä raiteen 3 kohdalta käännyttäessä vasemmalle löytyy liukuportaat alemmalle tasolle, ja laukkusäilytys on välittömästi siinä oikealla puolella. Se kustantaa normi kokoiselle matkalaukulle 9,50 € / 24h.

Kirjaimellisesti lähes kolmekymmentä kiloa kevyempänä oli huomattavasti helpompi jatkaa matkaa kohti keskustaa. Otin ensimmäisen metron takaisin Châtelet-Les Hallesille jossa vaihdoin Champs Élyséesin päähän Riemukaarelle vievään metroon. Tässä vaiheessa päivää kello lähenteli puolta kolmea, olin ihan uuvuksissa aamuisesta matkalaukun raahaamisesta eikä ajatus ympäri kaupunkia juoksemisesta nähtävyydeltä toiselle juurikaan houkutellut. Kuin tilauksesta eteeni pysähtyi turistibussi, jonka matkareitti kiersi kaikki suurimmat nähtävyydet. Siinä bussin katolla auringon paisteessa vierähtikin pari tuntia varsin mukavasti :) Ja Pariisi näytti ihan yhtä upealta kuin ennenkin.

Arc de Triomphe
Spring in Paris



Paris at night

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Road Trip - Tour de France

Helmikuun lopulla meillä oli viikko lomaa koulusta ja olimme päättäneet jo hyvissä ajoin ennen loman alkua käyttää sen kiertelemällä autolla ympäri Ranskaa. Matkareitti ja suunnitellut kohteet ehtivät muuttua moneen kertaan ennen matkan alkua, ja lopulta päätimme pitää kaikki suunnitelmat auki ja varata vasta edesllisenä päivänä seuraavan yön majoituksen. Näin meillä oli mahdollista katsoa vielä matkan varrella mitä vastaan tulee ja valita kaikkein kiinnostavimmat kohteet. Pääpiirteittäin reitti kulki Rivieran rannikkoa pitkin Pyreneille, sieltä Espanjan puolelle ja Atlantin rannikolle, josta  ajoimme Ranskan halki ja Alppeja pitkin takaisin kotiin.

25.02. Päivä 1: Nizza - Cassis - Aix-en-Provence - Marseille

Aamulla suuntasimme matkatavarodemme kera Antibesin juna-asemalle, josta lähdimme 09.24 junalla Nizzaan lentokentälle hakemaan edellisellä viikolla varaamamme autoa. Matkahan ei tietenkään voinut alkaa ihan ongelmitta, olimme jo etukäteen vähän huolissamme miten saamme 5 ihmisen matkatavarat sullottua autoon kokoluokkaa Ford Focus. Asiaa yhtään helpottanut se, että täysin odottamattoman auton takuumaksun vuoksi (joka olisi pitänyt maksaa samalla kortilla kuin millä auto oli varattu, käteinen tai mikään muu kortti ei tietenkään käynyt) Sixtin virkailija kehotti meitä perumaan aiemman varauksemme ja varaamaan uuden auton, yhden kokoluokan pienemmän, jolloin myös takuumaksu olisi 500 euroa aiemman 900 euron sijasta. Eihän meillä muuta vaihtoehtoa ollut kuin suostua tähän järjestelyyn, joka lopulta osoittautuikin ehkä koko matkan onnekkaimmaksi sattumaksi. Vielä tähän päivään mennessäkään meille ei ole selvinnyt mitä uuden varauksen kanssa tapahtui, mutta joka tapauksessa saimme puolet isomman auton kuin alun perin oli tarkoitus, puolet halvemmalla vuokrahinnalla ja puolet pienemmällä takuumaksulla. Ei yhtään huonompi ratkaisu :D


Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi varasimme hotellin Marseillesta, ja matkan varrelle pysähdyspaikoiksi valittiin Cassis sekä Aix-en-Provence. Cassis oli aivan ihana, pieni viehättävä satamakaupunki n. 20 kilometriä Marseillesta itäänpäin. Söimme lounaan toisessa päässä sijaitsevassa Italialaisessa ravintolassa ja hetken kaupungin katuja tallusteltuamme lähdimme jatkamaan matkaa Aixiin. Siellä ohjelmassa oli iltapäivälahvit ja jälleen varsin nopea ja pintapuoleinen tutustuminen kaupunkiin. Aix vaikutti erittäin viihtyisältä ja idylliseltä paikalta, jossa olisi voinut viettää aikaa kauemminkin.

Cassis - harbor
Cassis - harbor
Fresh strawberries á la Aix-en-Provence

Päivän viimeinen etappi olikin sitten pahamaineninen Marseille. Monien tuttavat ja paikalliset kehoittivat välttämään yöpymistä Marseillessa ja ehkä jopa jättämään kaupungin kokonaan pois matkareitiltä rikollisen maineensa ja turvattomuutensa vuoksi. Emme kuitenkaan näitä neuvoja kuunnelleet, sillä yksi Euroopan suurimmista satamakaupungeista kiinnosti nähtävyytenä, kun se vielä sijainniltaankin sattui niin hyvin matkareitillemme. Yövyimme Residhotel Gran Padro nimisessä hotellissa, metromatkan pääässä keskustasta. Kaikista kauhutarinoista ja varoituksista huolimatta lähdimme viimeisellä metrolla keskustaan etsimään jotakin ruokaa ja sopivaa paikkaa iltadrinkeille. Löysimmekin varsin mukavan Aasialaisen ravintolan (Näin jälkikäteen voin todeta, että Aasialaiset, Kiinalaiset ja Intialaiset ravintolat pelastivat meidät nälkään näääntymiseltä vielä monta kertaa matkan aikana...) ja viihtyisän pubin läheltä vanhaa satamaa. Ainakin yöaikaan Marseille osoittautui paljon mainettaan paremmaksi!

26.02. Päivä 2: Marseille - Montpellier - Carcassonne - Toulouse


Myös sunnuntai aamupäivän vietimme Marseillessa tutustuen kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Ensimmäinen kohteemme oli korkealla vuorella kohoava Notre Dame kirkko Kristus-patsaineen ja kultakupoleineen. Huipulta avautui upeat näkymät kaupungin ylle ja merelle, ja sieltä huipulta käsin auringon paistaessa kirkkaana siniseltä taivaalta oli aika vaikea ajatella mitään pahaa tapahtuvan niin kauniissa kaupungissa. Notre Damen jälkeen suuntasimme vanhaan satamaan, joka on päiväsaikaan tunnettu kalakauppiaistaan ja kalakeitostaan. Kalakeitto jäi tällä kertaa maistamatta myöhäisestä aamiaisesta johtuen, ja jatkoimme matkaa Palais Longchampiin, joka on matkaoppaiden ja kuvien perusteella näytti upealta paikalta suihkulähteineen, palatseineen ja puistoalueineen. Todellsuus ei ihan vastannut mielikuvaa paikasta, sillä paikanpäällä oli meneillään mittavat kunnostustyöt, eikä näin talviaikaan lehtien puuttuessa puistoaluekaan juurikaan vakuuttanut. Kesäaikaan paikka varmasti on ihan erinäköinen ja yhtä upea kuin miltä se kuvissa näyttää.

Notre Dame Chatedral
View from the top

Old port
Palais Longchamp Marseille
Marseille jälkeen seuraavan määränpään oli tarkoitus olla Motpellier ja se olikin, mutta koska emme onnistuneet nälkäisinä löytämään yhtään ravintolaa jossa olisi tarjoiltu ruokaa klo 15:00 iltapäivällä emmekä mitään muutakaan erityisen näkemisen arvoista, päätimme jatkaa matkaamme kohti seuraavaa etappia Carcassonnea. Carcassonne on tunnettu suuresta linnoituksestaan, joka on valittu v. 1997 myös Unescon maailmanperintökohteeksi. Eikä ihan syyttä, sen verran vaikuttava nähtävyys oli kysessä. Muurien sisällä kävellessä tuntui kuin olisi ollut ihan toisessa maailmassa, paikka oli kuin pieni kaupunki täynnä ja kujia, pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Lukuisten kukkarollemme sopimattomien ravintoloiden jälkeen löysimme myös aivan ihanan ruokapaikan jossa tarjottiin kolmen ruokalajin illallinen tasoonsa nähden ihan naurettavan pienellä summalla.  Aivan ihana paikka :)




Carcassonnesta matka jatkui vielä Toulouseen, joka oli seuraava yöpymispaikkamme. Vaikka takana olikin pitkä päivä, ja kaikki olivat ihan uuvuksissa, kävimme kuitenkin vielä katsastamassa hotellimme Hôtel Castellanen viereisellä kadulla sijaitsevan Irkkupubin.


27.02. Päivä 3: Toulouse - Foix - Lourdes

Reissumme kolmannen päivän aamuun heräsimme siis Toulousesta, jossa vietimme aamupäivällä muutaman tunnin kävellen kaupungilla. Toulouse vaikutti edelliseen isoon kaupunkiin Marseilleen verrattuna viihtyisämmältä ja opiskelijaystävällisemmältä kaupungilta.



Toulousesta matka jatkui kohti seuraavaa yöpymispaikkaa, pientä 15 000 asukkaan Lourdesia, joka sijaitsee Pyreneiden läheisyydessä. Pyreneiden vuoristot on n. 450 kilometriä pitkä vuoristoketju Välimereltä Atlantin valtamerelle, korkein kohta vuoristossa kohoaa n. 3 400 metrin korkeuteen. Matkan varrella pysähdyimme lounastamaan pienessä Foix nimisessä kylässä lähellä Andorran rajaa, jossa lounaan lisäksi kävimme tutustumassa myös kaupungin ainoaan nähtävyyteen, vanhan kaupungin viereisen kukkulan huipulla sijaitsevaan Foix'n kreivien linnaan.

Foixista jatkoimme matkaa Pyreneiden luonnonpuiston halki kohti Lourdesia. Wikipedian mukaan Lourdes on suosittu pyhiinvaelluskohde, jonne ihmiset matkaavat kokemaan "ihmeparantumisia". No, meiltä jäi kyllä moiset ihmeet kokematta, mutta sen sijaan vietimme oikein mukavan yön viihtyisässä hotellissa.

Residence L'Acasia, Lourdes

28.02 Päivä 4: Lourdes - Pyreneiden vuoristo -  San Sebastián - Biarritz

Aamulla ennen matkan jatkamista olimme menossa katsomaan Lourdesin tunnetuinta nähtävvyyttä, Château Fort museota, mutta kuinka ollakkaan paikka olikin suljettu lounastauon ajaksi. Jouduimme siis tyytymään muutamaan valokuvaan alhaalta käsin ja ei kun takaisin tien päälle. Tähän väliin varsin paljon turhauttavia hetkiä matkan varrella aiheuttanut fakta aukioloajoista Ranskassa; koska me lomalaisina söimme aamiaisen vasta malko myöhään, emme koskaan olleet nälkäisiä vielä lounasaikaan puolen päivän tienoilla vaan olisimme halunneet siihen aikaan käydä katsomassa esim. nähtävyyksiä ja vierailla kaupoissa. No sehän ei ollut mahdollista, koska lähes poikkeuksetta kaikki nähtävyydet ja kaupat oli suljettu pariksi tunniksi puolenpäivän aikoihin. Sitten kun nälkä yleensä iski iltapäivästä, oli turha etsiä mitään ruokaa, koska lounastauon päätyttyä seuraava mahdollisuus saada ruokaa ravintolasta on vasta n. 18:00 - 19:00 aikoihin.


Päivä nro 4 kuluikin sitten tiiviisti autossa istuen. Ajoreitti kohti määränpäätä, Baskimaata ja Biarritzia kulki Pyreneitä pitkin mm. yli Col d'Aubisquen (1709m) ja Col du Pourtaletin (1795m). Jälkimmäisen kohdalta ylitimme rajan Espanjan puolelle. Matkareitin varrelle mahtui uskomattomia, toinen toistaan upeampia maisemia lumisista vuorenhuipuista pieniin jokiin ja vuoristokyliin.

Col du Pourtalet - French / Spain border crossing point in the Pyrenees

Noin 6 tunnin autossa istumisen jälkeen olimme viimein perillä päivän ensimmäisessä pysähdyspaikassa, Espanjan puolella San Sébastianissa. Tapasimme kaupungissa myös lapsuudenystäväni Piritan, joka liittyi seuraamme kouluprojekteista huolimatta illallisen ajaksi. Ruokapaikka oli jälleen kerran vaikea löytää, mutta lopulta onnistuimme bongaamaan pienen kahvila-ravintolan joka ei paljon Siestoista välittänyt.






Pitkän päivän jälkeen olimme vihdoin perillä Biarritzissa n. 23:00 illalla, hotellikaan ei löytynyt ihan suorinta tietä vana eräs liikenneympyrä ennen hotellia tuli aika hyvin tutuksi n. 10 kierroksen jälkeen. Pieniä jännitysmomentteja mahtui vielä iltaan, kun Martin pitkän päivän jälkeen parkkeerasi auton jyrkkään alamäkeen ja lähti katsomaan missä hotellin parkkipaikka sijaitsee. 1 vaihde vaan ei ollut mennyt päälle ihan kunnolla ja auto lähti hyppimään eteenpäin. Itse istuin etupenkillä enkä ensin huomannut mitään, siinä vaiheessa kun takapenkiltä kuuluin toistamiseen että "hei tää auto liikkuu ihan oikeesti" tunsin samaisen tuntemuksen itsekkin ja jollakin käsittämättömällä kamikatze liikkeellä sain itseni ehkä noin 2 sekunnissa kuskin paikalle ja jarrun päälle. Siinä edessä olisi ollut n. 8 autoa parkkeerattuna alamäkeen joten muutaman auton ketjukolari olisi saattanut syntyä :D

Meidän oli alunperin tarkoitus jatkaa matkaa heti seuraavana päivänä kohti Bordeaxia, mutta kaikki olivat melko uuvuksissa jatkuvaan paikasta toiseen siirtymiseen ja autossa istumiseen, joten päätimme jäädä Biarritziin vielä toiseksi yöksi. Kun samainen hotellihuonekin sattui vielä olemaan vapaana, oli toinen yö ehkä Biarritzissa ehkä koko reissun paras päätös. 


29.02 Päivä 5: Biarritz

Tähän alkuun voin jo heti kertoa, että jos matkan varrelta on valittava yksi paikka ylitse muiden, se on ehdottomasti Biarritz. Aamulla oli ihana herätä auringonpaisteeseen ja nauttia aamukahvi hotellin parvekkeella kuunnellen kun alhaalla aallot lyövät rantaa. Aamupalan jälkeen lähdimme autolla kohti keskustaa valmiina hyökkäämään ensimmäiseen näköetäisyydelle ilmestyvään surffikouluun. Keskustaan päästyämme viisaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui vierailu Office de Tourismessa, josta saimmekin listan kaupungissa sijaitsevista surffikouluista. Muutaman puhelinsoiton jälkeen selvisi, että kaikki surffikoulut ovat suljettuina talvisesongin aikana aina huhtikuulle saakka. Vähän harmitti, sillä olisimme kovin mieluusti halunneet kokeilla surffausta, varsinkin kun Biarritzia mahtavine aaltoineen on kehuttu monessa paikassa yhdeksi Euroopan parhaimmista surffauskohteista. Tämä tosin antaa loistavan syyn palata takaisin kaupunkiin vielä loppukeväästä :) Vietimme koko päivän rannalla ja kaupungilla, ja iltapäivällä kiipesimme ylös 73 metriä korkeaan La Phare majakkaan katselemaan kaupunkia yläilmoista. Lämpömittariin oli näytti lähemmäs +20  ja Atlantin rannikko näytti parhaat puolensa. Biarritzissa söimme myös ainakin allekirjoittaneen mielestä koko matkan parhaan lounaan, paikallisen ravintolan tarjoamat simpukat basikmaantapaan maustettuina olivat herkullisimpia mitä olen ikinä maistanut. Alkuillasta palasimme taksisin hotellille, ja koska hotellimme ei sijaiinut ihan keskustassa, päätimme jättää keskustan yöelämän väliin ja viettää illan rauhassa hotellilla kokkaillen ja  viiniä maistellen.

Yleisesti ottaen  kaikkea upeaa Biarritzissa on vaikea pukea sanoiksi ja suosittelen lämpimästi kaikkia Ranskan matailukohteita miettiviä suunnistamaan sinne. Biarritzin näkeminen oli alunperin yksi suuremmista syistä miksi aloimme roadtrippiä suunnittelemaan, se oli todellakin sen arvoinen.










01.03 Päivä 6: Biarritz - Bordeaux - Brive-la-Gaillarde

Kohtuuttoman aikaisin aamulla kävin ajamassa Annin juna-asemalle, josta raukka-paralla oli piiiiiiitkä, n. 14h junamatka edessä Bordeauxin ja Marseillen kautta takaisin Antibesiin. Annin vanhemmat tulivat viikoksi kyläilemään Ranskaan, joten matkamme jatkui tästä eteenpäin yksi autonpenkki tyhjänä.

Biarritzista jatkoimme matkaa Bordeauxiin, josta ei oikeastaan jäänyt mitään ihmeellistä mieleen. Itse kaupunkikaan ei varsinaisesti kuulunut kauneimpien joukkoon ainakaan muihin tähän mennessä näkemiimme verrattuna. Kävimme keskustassa sijaitsevalla aukiolla lounalla, jonka jälkeen kiersimme muutaman kaupan ja sitten matka jatkuikin jo kohti seuraavaa yöpaikkaa. Olisimme halunneet vierailla Bordeauxissa jollakin alueen monista viinitiloista ja mahdollisesti yöpyä siellä, mutta  se ei valitettavasti ollut mahdollista sesongin alkaessa vasta kesällä. Emme myöskään onnistuneet löytämään keskustasta mitään varteenotettavaa hotellia, ja seuraava kohteemme Lyon oli liian kaukana yhdetä päivänä ajettavaksi, päädyimme varaamaan hotellin matkanvarrelta Lyoniin, Brive-la-Gillardesta. Saavuimme perille aika myöhään, kävimme illallisella hotellin lähistöllä Intialaisessa ravintolassa ja sen jälkeen ei paljon tarvinnutkaan unta odotella edellisen yön ruhtinaallisten 3h yöunien jälkeen.. :)


02.03 Päivä 7: Brive-la-Gaillarde - Lyon - Grenoble

Koska Brivessa ei ollut paljon nähtävää ja halusimme ehtiä viettämään jonkin verran aikaa Lyonissa ennen Grenoblea, lähdimme aikaisin aamulla ajamaan. Perille kohteeseen saavuimme hieman puolen päivän jälkeen.  Lyon on Pariisin jälkeen Ranskan suurin kaupunki ja sieltä varmasti olisi löytynyt vaikka minkälaista nähtävää ja koettavaa, mutta näin lyhyen päivävisiitin aikana jäi kaupungista lähinnä mieleen kaunis arkkitehtuuri, kaupungin halki kulkevan joen ylittävät monet sillat, iso aukio maailmanpyörineen ja monta lupaavan näköistä ostoskatua.


Lyonista ajoimme illaksi Grenobleen, jossa meitä odotti yksi reissun hienoimmista yöpymispaikoista, neljän tähden Hotel Caserne de Bonne. Yritimme illalla lähteä tutustumaan vähän paikalliseen yöelämään, mutta emme onnistuneet löytämään yhtään kunnon kubia. Sen sijaan päädyimme varsin viihtyisään englantilaiseen pubiin, joka harmillisesti sulki ovensa melko pian saapumisemme jälkeen. Tämän jälkeen totesimme ettei ilta tainut olla paras mahdollinen ilta juhila, ja suuntasimme kiltisti takaisin hotellille.


03.03 Päivä 8: Grenoble - Embrun

Edellisen illan melko laihasta yöelämä tarjonnasta johtuen heräsimme aamulla jo aikaisin ja aloitimme päivän nauttien kaupungilla perinteisen ranskalaisen aamiaisen, kahvia, tuoremehua ja croissantia. Sen jälkeen lähdimme etsimään kaupungin (tai ainakin meidän mielestämme) mielenkiintoisinta nähtävyyttä, pieniä pyöreitä gondoli hissejä (virallinen nimi taitaa olla cable cars) joilla pääsee ylös Bastille Hill kukkulalle katselemaan kaupunkia yläilmoista käsin. Aika kivat maisemat sieltä olikin. 



Maisemien ihastelun jälkeen vietimme vielä pari tuntia kauppoja kierrellen ja sitten matka jatkuikin kohti viimeistä yöpymisaikkaa. Halusimme viettää reissumme viimeisen yön jossakin rauhallisessa paikassa, kotimatkareitin Route de Napoleonin varrella, ja valittu kohde osoittautikin vallan mainioksi paikaksi viettää viimeinen yö. Hôtel de Plein Air les Cariamas oli pieni, idyllinen leirintäalue alppien juurella, lähellä Ecrinsin luonnonpuistoa. Saavuimme perille pimeän aikaan jolloin paikasta ei oikein saanut mitään käsitystä, mutta aamulla auringon paistaessa paikka näytti todella ihanalta ja pihasta oli lähdössä useamman ihmisen joukkoja lasketteluvarusteista päätellen kohti viereisiä laskettelukeskuksia.


04.03 Päivä 9: Kotimatkalla

Viimeisenä päivänä olimme tienpäällä jo hyvissä ajoin aamulla ja matkan varrella ei juurikaan pysähdelty vaan kaasu pohjassa painettiin alppien halki kohti Rivieran rannikkoa. Pieniä jännitysmomentteja mahtui myös matkan loppumetreille, kun seurueen miespuoleinen henkilö repsikan paikalta halusi valita navigaattoria uhmaten pienemmän ja korkeammalle menevän reitin ison tien sijaan.. Noh, se pienempi tie, ehkä noin 10 metriä leveä, lähes pystysuoraa ja täynnä 180 asteen mutkia ja ilman minkäänlaisia suojakaiteita aiheutti kyllä ainakin kuskissa melkoisen adrenaliinipurkauksen. Muut matkustajat näyttivät lähinnä kauhusta kankeilta ja ensimmäisen pysähdyspaikan tullen meni kuskikin vaihtoon. Ilmeisesti nainen ratissa ja alppitiet ei ollut kovin hyvä yhdistelmä :P 

Saavuimme perille Nizzan lentokentälle alkuillasta, palautimme auton sovittuun paikkaan ja jatkoimme junalla takaisin kotiin Antibesiin. Monta tuhatta valokuvaa ja miljoona kokemusta rikkaampina. 

France, Je t'adore.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Karnevaalitunnelmia

Nizzassa järjestetään joka vuosi helmi-maaliskuussa Ranskan suurimmat karnevaalit, Carneval de Nice, jotka keräävät reilu kahden viikon aikana kaupunkiin yli miljoona turistia. Tänä vuonna karnevaalit järjestetään 17.2. - 4.3. välisenä aikana. Joka vuosi karnevaaleilla on joku tietty teema, ja tänä vuonna se on "King of Sports" Lontoon olympialaisten kunniaksi. Olimme katsomassa karnevaalien avajaisseremoniaa Place de Massénalla, jossa ohjelma-numeroina oli mm. suurten pallojen varassa ilmassa taiteilevia akrobaatteja, tuhatpäinen lapsikuoro ja tulishow. Avajaisseremonian jälkeen jatkoimme vielä iltaa vanhassakaupungissa sijaitsevassa Wayne's Barissa, joka on erityisesti ulkomaalaisten ja varsinkin vaihtareiden suuressa suosiossa. Paikka olikin aivan tupaten täynnä, ihme kyllä onnistuimme saamaan pöydän n. 10 hengen seurueellemme ja pääsimme suoraan lavan eteen kuuntelemaan tunnettuja cover-biisejä soittavaa loistavaa  livebändiä. Ehdottomasti uudelleen vierailemisen arvoinen paikka!

Kuvatunnelmia karnevaalien avajaisista



Samaisena viikonloppuna matkasimme junalla Italian rajalle Mentoniin nauttimaan viikonlopun toisesta karnevaalihuumasta. Mentonissa järjestetään joka vuosi Sitruunajuhlat, Fête du Citron, jossa sitrushedelmistä on rakennettu mitä erilaisempia patsaita ja koristeita. Myös kaikki kaupungin nähtävyydet, kaupat ja ravintolat (McDonaldsista lähtien) on koristeltu sitruunoilla.